RKP hyväksyi hallitusyhteistyön

09.12.2019 klo 09:41
RKP ja Ruotsalainen eduskuntaryhmä on hyväksynyt hallitusyhteistyön. Asia päätettiin puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa sunnuntai-iltana sen jälkeen, kun hallitustunnustelija Antti Rinne esitteli neuvottelutuloksensa, jonka mukaan viisipuoluehallitus jatkaa.

– Jatkan mielelläni Sanna Marinin johdolla työskentelyä uusvanhan hallituksen hyvän yhteisen hallitusohjelman parissa, sanoo RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.

Eilinen kokous päätti myös, että Anna-Maja Henriksson ja Thomas Blomqvist jatkavat RKP:n ministereinä. Henriksson oikeusministerinä ja Blomqvist pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministerinä.

Suomi on vuoden 2019 loppuun asti EU:n puheenjohtajamaa. Siksi Henriksson edustaa EU:ta EU:n ja Yhdysvaltojen välisessä oikeusministerikokouksessa Washingtonissa. Ministerikokouksessa keskustellaan yhteistyöhankkeista EU:n ja Yhdysvaltojen välillä. Kokouksen yhteydessä ministeri Henriksson tapaa myös USA:n oikeusministeri William Barrin. 

Ministerikokuksen takia Henriksson ei voi olla läsnä, kun tasavallan presidentti tiistaina nimittää uuden hallituksen. 

– Mieluiten olisin tietysti ollut paikalla kun Sanna Marinin hallitus nimitetään, mutta nyt on kyseessä poikkeukselliset olosuhteet. EU-puheenjohtajuus on hoidettava hyvin loppuun saakka. Oikeuskansleri katsoo, että neuvostoa johtavan suomalaisen ministerin läsnäolo kansainvälisessä kokouksessa on isänmaan kannalta perusteltua, Henriksson sanoo.

Bloggen
Eduskunta SFP RKP