Kalenteri

 

Anna-Maja Henrikssonin linjapuhe RKP:n puoluekokouksessa 8.6.2019

08.06.2019 klo 17:32

Puhuttu sana pätee

Hyvä puoluekokous, maailman parhaat RKP:läiset, rakkaat ystävät

 

Olen äärettömän kiitollinen siitä, että saan seistä täällä tänään, Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puoluekokouksessa Vaasassa. Ei vähintään siksi, että on aina äärettömän antoisaa saada vierailla Vaasassa, kaupungissa, jolla on pitkä historia, kaupungissa ja joka tänä päivänä on edelläkävijä monella alueella. Vaasa on esikuva monille kaupungeille ja kunnille maassamme, kiitos sen yrittäjyyden, innovaatiomyönteisyyden ja etenpäin suuntautumisen, joka täällä vallitsee. Olen aivan varma siitä, että meillä tulee olemaan hieno puoluekokous täällä Vaasassa. Ja kuten yleensä, aurinko paistaa täällä.

 

Mutta rakkaat ystävät, tuntuu myös rehellisesti sanottuna erittäin mukavalta, ettei tänä vuonna tarvitse lähettää terveisiä Sipilän, Orpon ja Soinin hallitukselle. Päinvastoin, iloitsen, että maamme on saanut uuden hallituksen. Neljän oppositiossa vietetyn vuoden jälkeen tuntuu erittäin hienolta kun voi todeta: Suomen ruotsalainen kansanpuolue on taas hallituspuolue!

 

Palaan tähän vielä hetken päästä. Mutta sitä ennen haluan kertoa, miten suunnattoman kiitollinen olen siitä, että saan johtaa tätä mahtavaa kansanliikettä. Liikettä, joka viime kuukausina on jälleen näyttänyt suuruutensa. Sillä nyt ei puhuta mistään pienistä saavutuksista, kun puhutaan siitä, mitä ollaan tehty yhdessä tänä keväänä.  Tulokset ovat ne, jotka lasketaan!

 

Kun vuosi sitten kokoonnuimme Oulussa meillä ei ollut aavistustakaan siitä, miltä Suomen poliittinen tilanne näyttäisi tänään. Mutta meillä oli selkeä mielipide siitä, että eduskuntaryhmämme istuu väärällä paikalla istuntosalissa. Nyt emme enää istu väärällä paikalla, vaan salin keskellä. Paikalla, johon kuulumme.

 

Ja me emme istu enää oppositiossa vaan olemme jälleen kerran hallituspuolue. Ja meillä on taas kaksi ministeriä, vaikka melkein kaikki sanoivat, että saisimme vain yhden. Ja olemme suurella marginaalilla onnistuneet uusimaan paikkamme Europarlamentissa.

 

Hyvä puoluekokous. RKP onnistuu. Ja onnistumme tekemään tulosta!

 

Ennen eduskuntavaaleja oli monia ennustajia. Moni heistä ennusti, että emme onnistu EU-vaaleissa ja moni sanoi, että RKP:n ei tulisi kävellä Säätytalon ovista sisään yhdessä sosiaalidemokraattien, keskustan, vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa. Kuvitelkaa mitä olisi tapahtunut, jos olisimme kuunnelleet heitä ja antaneet heidän päättää. Mutta me emme tehneet niin.

 

Hyvä puoluekokous,

 

Politiikka on joukkuepeliä. Ja vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla olette kaikki antaneet kaikkenne tälle joukkueelle.

 

RKP teki hienon tuloksen niin eduskunta- kuin eurovaaleissa. Olen todella ylpeä siitä joukkuehengestä ja joukkuepelistä, jota kaikki ehdokkaamme osoittivat molempien kampanjoiden aikana. Olette näkyneet kaduilla ja toreilla, olette olleet äänessä radiossa, kirjoittaneet lukemattomia mielipidekirjoituksia ja sosiaalinen media on tulvinut teidän kuvistanne ja kirjoituksistanne. Harvinaisen positiivinen henki on ollut RKP:n vaalikampanjoiden tunnusmerkki. Jokainen ehdokas, ehdokkaiden tukiryhmät ja kaikki RKP-aktiivit tekivät korvaamatonta työtä kokonaisuuden puolesta. Ilman näitä tekoja tulos ei olisi ollut yhtä hyvä.

 

Haluan lausua lämpimät kiitokseni kaikille teille, jotka hartiavoimin teitte töitä sekä eduskunta- että EU-vaaleissa onnistuneen vaalituloksen puolesta. Ilman teidän uurastustanne ei lopputulos olisi ollut se mikä se on nyt. Ja tästä meidän on hyvä jatkaa. Olen varma, että tulevaisuudessa RKP:n ehdokkaita voi äänestää yhä useammassa paikassa ympäri koko Suomen.

 

Vaasan vaalipiirissä saimme 21,1 % äänistä, melkein 53 000 ääntä. Sillä saavutimme vaalipiirin  suurimman puolueen aseman. Tulos on historiallinen. Hyvän tuloksen ansiosta saimme takaisin neljännen paikan Pohjanmaalla. Pessimistit ennakoivat ennen vaaleja, ettei RKP pystyisi säilyttämään paikkansa

Varsinais-Suomen vaalipiirissä. He olivat väärässä. Pärjäsimme yli odotusten, yli 15 000 äänellä!

 

Sekä Pohjanmaalla että Varsinais-Suomessa teimme parhaat vaalit sitten vuoden 1987. Valitettavasti menetimme yhden paikan Uudenmaan vaalipiirissä, aika pienellä marginaalilla, kyse oli noin 1 000 äänestä. Tämä harmittaa tietysti. Säilytimme paikkamme Helsingin vaalipiiristä selvästi. Toinen paikka oli kuitenkin tällä kerralla melko pitkän matkan päässä.

 

Yhteensä RKP siis piti kaikki 9 paikkansa. Ruotsalainen eduskuntaryhmä jatkaa seuraavat neljä vuotta kymmenellä kansanedustajalla, kun myös Ahvenanmaan kansanedustaja jatkaa ryhmässä. Mats Löfström sai todella vahvan luottamuksen ahvenanmaalaisilta, historialliset 85 prosenttia Ahvenanmaan äänistä meni Matsille - tuntuu hyvältä, että jatkat kanssamme!

 

Kun vaalitulosta analysoidaan on huomionarvoista, että olimme lähimpänä kymmenettä eduskuntapaikkaa, kun mitä olemme olleet vuoden 2003 jälkeen. Varmistimme myös yhdeksännen paikan selvästi suuremmalla marginaalilla kuin vuonna 2015.

 

Ennen EU-vaaleja melkein jokainen poliittinen toimittaja ja galluppi sivuutti meidät. Sanottiin, ettemme pystyisi säilyttämään paikkamme Europarlamentissa. Mutta todistimme toisin ja teimme sen tyylillä!

 

Varsinkin Varsinais-Suomessa vaalit menivät hyvin, teimme siellä parhaat vaalit ikinä äänissä mitattuna. Suurimmassa osassa niin sanotuissa “uusissa” vaalipiireissämme  äänimäärämme kasvoi huomattavasti ja osassa jopa kaksinkertaistimme      äänimäärämme.            Tämä tarkoittaa, että             turvasimme paikkamme 18 000 äänen marginaalilla! Onnea Nils “Nicke” Torvalds!

 

Nyt tietysti jatkamme toimintamme kehittämistä samalla hyvällä otteella, mikä meillä on ollut viimeisten kahden vaalien aikana. Meidän pitää nyt erityisesti keskittyä Uuteenmaahan ja Helsinkiin. Olen vakuuttunut siitä, että meillä on puolueena kaikki mahdollisuudet kasvaa Helsingissä ja Uudellamaalla, kun yhdessä analysoimme tulosta ja hiomme toimintaamme. Meillä on monia päteviä poliitikkoja, sekä uusia että kokeneita, ja se povaa hyvää tulevaisuudelle. Metropolialue vaatii myös uusia tapoja tehdä politiikkaa, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, sekä ruotsiksi että suomeksi.  Tiedämme, ettei pääkaupunkiseudulla ole yhtä helppoa tavoittaa ihmisiä kuin pienemmillä paikkakunnilla. Tässä         eduskuntaryhmämme   uusi            puheenjohtaja Anders Adlercreutz on näyttänyt hienoa esimerkkiä.

 

Vaalitulos osoittaa samalla, että RKP:n politiikalle on kysyntää myös meidän perinteisten vaalipiiriemme ulkopuolella. Siksi meidän pitää jatkaa työtä RKP:n vakiinnuttamiseksi koko Suomessa. Tarvitsemme ehdokkaita yhä useammassa kunnassa tulevissa kuntavaaleissa ja tämä työ meidän pitää aloittaa nyt.  

 

Sillä olen varma siitä, että ihmisten kiinnostus herää, kun he huomaavat voivansa äänestää RKP:n ehdokasta omassa kunnassaan. Ja kiinnostus herää yhä enemmän kansallisella tasolla, kun RKP:n politiikka käy tutummaksi kunnissa. Siksi meidän täytyy panostaa paljon kahden vuoden päästä tulevien kuntavaalien ehdokasasetteluun.

 

Haluan myös osoittaa suuren kiitoksen meidän mahtavalle henkilöstöllemme, niin puoluetoimistolla kuin eduskunnassa ja Europarlamentissa. Olette raataneet ehdokasasettelun kanssa, olette järjestäneet tilaisuuksia ja koulutuksia. Satoi tai paistoi niin olette tukeneet ehdokkaita. Ilman teitä lopputulos ei olisin näyttänyt tältä. Tuhannet kiitokset teille kaikille!

 

Hyvä puoluekokous

 

Tämä hieno joukkuehenki jatkui myös Säätytalolla 27 tiukan neuvottelupäivän aikana. Yli 40 hengen neuvotteluryhmämme teki ilmiömäisen hienoa joukkuepeliä, joka tuotti tulosta ja tämä näkyy hallitusohjelmassa “Osallistuva ja osaava Suomi”.  

 

Niin kun MM-jääkiekkojoukkue osoitti, vahva joukkuehenki ja halu voittaa tuottaa parhaan ja kaikkein odottamattomimman tuloksen. Melkein jokainen asiantuntija sivuutti Leijonat etukäteen, mutta Jukka Jalosen joukkue oli MMkisojen suurin voittaja. Joukkue isolla J:llä.

 

Samalla tavalla asiantuntijat tuomitsivat myös RKP:n hävijäksi jo aikaisessa vaiheessa. Mutta kun pilli soi hallitusneuvotteluiden jälkeen ja tulos oli valmis, hallitusohjelma puhui puolestaan. Liberaali ja porvarillinen RKP oli suuri voittaja!

 

RKP:n näkökulmasta hallitusohjelma on hyvä kokonaisuus. Olemme ottaneet talteen neljän oppositiossa vietetyn vuoden opit. Arvomme näkyvät selvästi hallitusohjelmassa, joka sisältää monia meidän tavoitteistamme. Ja uudistuksista moni johtaa konkreettisiin parannuksiin suomalaisten arjessa. Löydämme monta yhtäläisyyttä, kun vertaamme meidän omaa eduskuntavaaliohjelmaamme uuteen hallitusohjelmaan.

 

Hallitusohjelma on harvinaisen hyvä, mitä tulee ruotsin kielen asemaan Suomessa. Ehkä jopa paras ohjelma modernissa ajassa. Ohjelma sisältää monta vahvaa kirjausta ruotsin kielen puolesta. Kuten RKP ja minä olemme aiemmin peräänkuuluttaneet,      kansalliskielistrategia   tullaan päivittämään                 ja oikeusministerinä odotan henkilökohtaisesti innolla sitä, että saan tehdä töitä sen parissa. Olen myös erittäin iloinen siitä, että Svenska Teatern saa kansallisnäyttämön aseman ja että Folktingetin resurssit kasvavat.

 

Kun hallitusohjelma julkaistiin neljä vuotta sitten piti suurennuslasilla etsiä ymmärrystä maamme kaksikielisyydelle. Ja tähän en laske mukaan kokeilua vapaaehtoisesta kouluruotsista - joka myös myöhemmin kuihtui kasaan. Ero vanhan ja uuden hallitusohjelman välillä on tältä osin kuin yö ja päivä!

 

Hallitusohjelmassa lukee myös, että hallitus pitää huolen siitä, että kielelliset oikeudet turvataan. Esimerkiksi turvallisuusviranomaisten, varsinkin poliisin ja hätäkeskusten, tulee pystyä palvelemaan sekä suomeksi että ruotsiksi.

 

Myöskään sote-uudistuksen osalta ei ole unohdettu tarvetta saada palvelua omalla äidinkielellään. Toisin kuin viime hallituskaudella, tässä hallitusohjelmassa todetaan selkeästi, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa varmistetaan laadukkaiden ja asiakaslähtöisten palveluiden turvaaminen tasa-arvoisesti suomen- ja ruotsinkielisille. Ja nyt lukee myös selvästi kirjoitettuna, että tämä voi käytännössä vaatia erityisratkaisuja kielellisistä syistä. Toisin sanoen meillä on nyt hallitus, joka suhtautuu positiivisesti siihen, että taataan kaikkien oikeus saada hoitoa omalla äidinkielellään, ja joka ymmärtää tarpeen erillisratkaisuille, kuten esim. Kårkullan kohdalla.  

 

Erittäin tärkeä on myös se, että yhdessä Uusmaalaisten kuntien kanssa selvitetään erillisratkaisu terveydenhuollolle Helsingissä, pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla. Tässä meidän täytyy myös itse olla aktiivisia omissa kunnissamme, jotta saavutamme parhaan mahdollisen tuloksen. Uusimaalaiset ansaitsevat laadukkaan ja lähellä saatavilla olevan hoidon omalla äidinkielellään!

 

Viime vuosien aikana RKP on useasti ottanut esille, että mielenterveyttä tulisi priorisoida enemmän. Tämä on tärkeää niin inhimillisestä kuin kansantaloudellisestakin näkökulmasta. Siksi onkin erittäin tervetullutta, että hallitus tulee laatimaan mielenterveysstrategian ja parantaa mielenterveyspalveluiden saatavuutta.

 

Ja sitten Vaasan keskussairaala. Miten olemmekaan kamppailleet ja uurastaneet jokaisella tasolla, kunnissa, Pohjanmaalla, eduskunnassa ja eduskunnan valiokunnissa. Ja ei vähäisimpänä, kaikki ihmiset Vaasan torilla! Tässäkin meidän pitkäjänteinen työmme on tuottanut tulosta! Ja rakkaat ystävät, eikö olekin ihanaa, että voimme juuri tänään täällä Vaasassa todeta, että siinä se nyt lukee mustalla valkoisella hallitusohjelmassa. Vaasan keskussairaala saa laajan päivystyksen!

 

Hyvä puoluekokous

 

Kuka olisi uskonut, että meillä on hallitusohjelma, jossa lukee, että hallitus asettaa tavoitteeksi toisen kotimaisen kielen palauttamisen pakolliseksi ylioppilaskirjoituksessa? Ei moni. Mutta niin siinä nyt lukee! Luotan siihen, että uusi opetusministeri pitää huolen siitä, että tavoite etenee.

 

Viime syksynä kesäkokouksessaan Ruotsalainen eduskuntaryhmä peräänkuulutti, että eduskuntavaaleista on tultava koulutusvaalit. Ja vaalikampanjassa olemme johdonmukaisesti nostaneet esille tarpeen panostaa koulutukseen läpi koko opintopolun, massiivisten leikkausten sijaan.

 

Nyt meillä on hallitusohjelma, jossa on erittäin määrätietoiset ja vahvat panostukset varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja tutkimukseen. Tämä panostus on miljardiluokassa. Subjektiivinen päivähoito-oikeus palautuu, ryhmäkoot pienenevät ja kaksivuotisen esikoulun pilottikokeilu aloitetaan. Oppilas- ja opiskelijahuollon palveluja kaikilla koulutusasteilla vahvistetaan, jotta lapset ja nuoret saavat tarvitsemansa tuen. Olen myös erittäin tyytyväinen siitä, että tehdään kokonaisselvitys ruotsinkielisen koulutuksen (varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen) erityispiirteistä, haasteista ja kehittämistarpeista sekä luodaan pitkäjänteinen toimenpideohjelma yhdenvertaisuuden takaamiseksi.

Myös ammatillinen koulutus ja lukio saavat tärkeitä lisäresursseja.

 

RKP on koko oppositioajan nostanut esille, että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen perusrahoitusta tulee vahvistaa. Nyt tämä tapahtuu! Korkeakoulujen aloituspaikkojen määrää tullaan myös tuntuvasti nostamaan tämän hallituskauden aikana. Hallituksella on selvä tahtotila panostaa tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin.

 

Ja  opintoraha sidotaan jälleen kerran indeksiin.

 

Arvoisa puoluekokous

 

Puheessani pari kuukautta sitten RKP:n Yle-päivänä mainitsin pohjanmaalaisen lähikaupan edessä tapaamani eläkeläisen, Liisan. Hän oli huolissaan siitä, ettei hänen eläkkeensä riitä, vaikka hän on työskennellyt nuoresta asti. Kela-taksi järjestelmän ongelmat aiheuttivat hänelle syöpäpotilaana suuria vaikeuksia.  

 

Uskon, että myös Lisa iloitsee siitä, että pienimpiä eläkkeitä nostetaan noin 50 eurolla nettona kuukaudessa. Ja siitä, että Kela-taksijärjestelmä arvioidaan uudelleen. Viime aikoina olemme lukeneet vakavista laiminlyönneistä vanhustenhuollossa ja nyt vanhustenhuollon ja senioreiden tilannetta parannetaan. Kaikilla tulee olla oikeus ikääntyä turvallisesti.

 

Noin vuosi sitten peräänkuulutin, että Suomesta tulisi tulla maailman lapsiystävällisin maa.

 

Nyt myös lapsiperheiden tilanne paranee. Yksinhuoltajien tilannetta parannetaan ja käyttöön otetaan useita toimenpiteitä lapsiköyhyyden vähentämiseksi. Jokaiselle lapselle ja nuorelle taataan aito mahdollisuus mieluisaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä. Hallitus  myös aloittaa kansallisen lapsistrategian parlamentaarisen valmistelun.

 

Arvoisa puoluekokous,

 

Eilen tuntui vähän siltä, kuin olisi tullut kotiin, kun astuimme yhdessä vastavalitun pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministerimme Thomas Blomqvistin kanssa sisään oikeusministeriöön. Uusvanha työhuoneeni oli kuitenkin saanut hieman uuden sisustuksen.

 

Oikeusministerinä olen erittäin tyytyväinen hallitusohjelmaan, jonka uskallan väittää olevan yksi parhaista pitkään aikaan, mitä tulee oikeudenhoitoon eli syyttäjälaitokseen, tuomioistuimiin, oikeusapuun, ulosottolaitokseen ja vankeinhoitoon. Oikeudenhoidon riittävät resurssit turvataan ja oikeudenkäyntien kokonaiskestoa lyhennetään. Poliisien määrän lisääminen on myös tervetullut asia.

 

On erittäin tärkeää, että seksuaalirikoslainsäädäntö uudistetaan. Muun muassa rikoslain määritelmä raiskauksesta muuten niin, että se perustuu suostumuksen puutteeseen. Erityisesti lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten vähimmäisrangaistuksia korotetaan.

 

Haluan myös sanoa, että hallitus tulee selvittämään ILO 169 -sopimuksen ratifioinnin edellytyksiä. Samalla jatkamme työtä saamelaiskäräjälain uudistamiseksi. Myös totuus- ja sovintokomissiotyötä viedään eteenpäin.

 

On helppo olla tyytyväinen hallituksen sekä ulko- ja turvallisuuspoliittiseen että EU-poliittiseen linjaan. Se vastaa pitkälti meidän omien ohjelmiemme tavoitteita. Muun muassa Suomen Nato-linja ei tule muuttumaan. Hävittäjälentokoneet korvataan täysimääräisesti.

 

On myös olemassa selkeä tahto lisätä kehitysapua ja ihmisoikeuksien edistäminen on hallituksella keskiössä. Pohjoismainen yhteistyö nostetaan selvällä ja vahvalla tavalla esiin. Suomen hallitus osoittaa nyt todella selvästi, että pohjoismainen yhteistyö ja tasa-arvoon liittyvät kysymykset ovat erittäin tärkeitä ja ne nostetaan kokonaan uudelle tasolla verrattuna aikaisempaan.  Suomen pohjoismaisimpana ja suurimpana tasa-arvo puolueena ei tunnu ollenkaan väärältä olla osaa tätä hallitusta.

 

Hyvä puoluekokous

 

RKP:ssä meillä on tapana sanoa, että hyvinvointi pitää ensin luoda ennen kuin se voidaan jakaa.

 

Hallitus on sitoutunut siihen, että työllisyysaste nostetaan 75 prosenttiin ja että työllisten määrä nousee vähintään 60 000 ennen vuoden 2023 loppua. Tämä on kunnianhimoinen, mutta täysin välttämätön tavoite. Tarvitsemme lisää suomalaisia työelämään, jotta voimme ylläpitää ja kehittää hyvinvointiamme.

 

Hallitus tulee jatkuvasti seuraamaan työllisyysasteen kehitystä. Jos näyttää siltä, että tavoitetta ei saavuteta, hallitus ryhtyy määrätietoisiin toimenpiteisiin tavoitteen saavuttamisen varmistamiseksi.

 

Tavoite siitä, että julkinen talous on tasapainossa vuonna 2023 on sekin erittäin tärkeä. Mahdollisuutta paikalliseen sopimiseen edistetään, ensimmäisen työntekijän palkkaamista helpotetaan, yrittäjyysstrategia valmistellaan ja myös työhyvinvoinnin parantamiseen panostetaan. Tärkeitä toimenpiteitä, jotka kaikki myös löytyvät RKP:n eduskuntavaaliohjelmasta.

 

Ottaen huomioon ne monet huolestuneet äänet ennen hallitusneuvotteluita ja niiden aikana, on nyt hyvä todeta ääneen, että yrittämisen ja omistamisen verotusta ei kiristetä. Perintö- ja lahjaverotusta ei esimerkiksi kiristetä. Samalla pieni- ja keskituloisten tuloverotusta alennetaan yhteensä 200 miljoonalla eurolla. Pidämme varmaan kaikki tätä hyvänä asiana. Sen lisäksi ryhdytään toimiin yritysten arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostamiseksi 15 000 euroon.

 

Hallitus tulee tekemään huomattavia panostuksia infrastruktuuriin. Tämä on elintärkeää asia. Suomen kaltaiselle, viennistä riippuvaiselle maalle, toimivat liikenneyhteydet ja infrastruktuuri ovat keskiössä. Muun muassa suomalaisen elinkeinoelämän ja teollisuuden menestyksen takia. Siksi on todella hyvä, että perusväylänpito tulee samaan huomattavia lisäresursseja, 300 miljoonaa vuodessa, jotta maantiemme voidaan laittaa kuntoon. Valtava summa, mutta sitä tarvitaan!

 

Hallitusohjelma            edustaa       erittäin kunnianhimoista,          mutta         järkevää ilmastopolitiikkaa. Ilmastoneutraali Suomi vuonna 2035 on hallituksen tavoite, ja on olemassa selvä tahto saavuttaa tavoite sosiaalisesti kestävällä tavalla. Itämeren tilanteen parantaminen nostetaan myös selkeästi esiin ohjelmassa.

 

Se, että maa- ja metsätalous nähdään osana ilmastohasteen ratkaisua, ei osana ongelmaa, on myös positiivista. Tämä näkyy myös selvinä panostuksina maatalouden toimintamahdollisuuksien              parantamiseksi             ja kotimaisen elintarviketuotannon turvaamiseksi. On myös hienoa, että hallitus haluaa edistää kotimaisen kalan kulutusta    ja                turvata       ammattikalastuksen toimintamahdollisuudet.  Ja hyvät ystävät, myös merimetsojen metsästyksen poikkeuslupien saantia sujuvoitetaan.

 

Haluan vielä myös mainita, että RKP:n ja RKP:n naisjärjestön pitkäaikainen tavoite kunnianhimoisesta perhevapaauudistuksesta etenee. Hallitusohjelma sisältää ylipäätänsä monta kirjausta maamme tasa-arvon vahvistamiseksi. RKP:n seniorijärjestö on pitkään tehnyt työtä sen eteen, että Suomi saisi vanhusasiavaltuutetun. Ja siksi voin ilolla todeta, että uusi hallitus tulee perustamaan vanhusasiavaltuutetun viran. Onnea Gunvor Brettschneider ja kaikki muut jotka ovat ajaneet tätä asiaa.

 

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, viime puoluekokouksessa Oulussa kuulimme monta vahvaa puheenvuoroa RKP-nuorilta, joissa peräänkuulutettiin negatiivista tuloverotusta. Nyt hallitus tulee toteuttamaan negatiivisen tuloverotuksen kokeilun. Joten onnea myös RKP Nuoret!

 

Hyvä puoluekokous, haluan lopettaa siitä mistä aloitin. Kevät on ollut kiireinen meille kaikille; meidän poliitikoillemme paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla; paikallisjärjestöille, piireille, koko organisaatiollemme ja myös minulle.

Jokainen on tehnyt ahkerasti töitä.  

  

Ahkeruus kannattaa ja sen olemme nyt huomanneet. Sillanrakentajarooli, ääni liberaalien länsimaisten arvojen, vähemmistöjen, ihmisoikeuksien, ruotsin kielen ja kaksikielisen Suomen, yrittäjyyden ja innovaatioiden, suuren sosiaalisen sydämen, eniten avun tarvitsevien, lasten ja vanhusten, elävän maaseudun ja vahvan metropolin, tasa-arvon ja uusajattelun, humanismin ja vapauden puolesta. Ja sen puolesta, että jätämme yhteisen maapallomme hyvinvoivana tuleville sukupolville. RKP on onnistuneesti ollut tämä ääni kaduilla ja toreilla, satoi tai paistoi, väittelyissä ja paneeleissa, mielipidepalstoilla ja kolumneissa, kahvipöytäkeskusteluissa, eduskunnassa, valtuustoissa, työpaikoilla ja sosiaalisessa mediassa.

 

Ja samaa rataa jatketaan hyvät ystävät! Tulemme jatkossakin olemaan eteenpäin vievä voima yhteiskunnassamme. Ja hallituspuolueena meillä on kaikki mahdollisuudet menestyä. Mutta meidän ei pidä unohtaa niitä asioita, jotka olemme oppineet oppositioaikana. Meidän pitää jatkossakin tehdä viestintää monipuolisesti, olla aktiivisia eduskunnan täysistunnossa ja näkyä kentällä.

 

Yhdessä, hyvällä joukkuepelillä sekä RKP:llä että Antti Rinteen hallituksella on kaikki mahdollisuudet  onnistua!

Bloggen
Eduskunta SFP RKP