RKP haluaa vähentää lapsiköyhyyttä ja ehkäistä nuorten syrjäytymistä

27.02.2019 klo 16:40
Nuoren ihmisen syrjäytyminen on tragedia nuorelle itselle ja miljoonaluokan kustannus yhteiskunnalle.

Jokainen syrjäytynyt nuori on yksi liikaa, siksi RKP haluaa nähdä erilaisia, sekä välittömiä että pidemmän aikavälin toimenpiteitä. Lähtökohtana pitää olla, että kukaan ei jää ulkopuolelle.

RKP:n mielestä Suomen tulisi olla maailman lapsiystävällisin maa. Lapsiköyhyys on otettava vakavasti. Yksinhuoltajien keskuudessa moni on vähävarainen, siksi lapsilisän yksinhuoltajakorotusta on korotettava.

- Lapsiperheille on annettava apua ja tukea kun he sitä tarvitsevat. Panostuksia ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin ja varhainen puuttuminen ovat tehokkaita tapoja estää nuorten syrjäytymistä. Siksi haluamme, että esimerkiksi kuntien tarjoamiin lapsiperheiden kotipalveluihin suunnataan riittäviä resursseja, RKP:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Anna-Maja Henriksson sanoo.

Kaikilla lapsilla pitäisi olla yhtäläiset mahdollisuudet hyvään aloitukseen elämässään. Yhdellätoista prosentilla jotka valmistuvat yhdeksänneltä luokalta ei ole niitä lukutaitoja mitä tarvitaan toisen asteen opintoja varten. Tämä on kestämätöntä. Siksi haluamme panostaa opintopolun alkuun. Haluamme tarjota neljä tuntia maksutonta varhaiskasvatusta päivässä kaikille lapsille jotka ovat täyttäneet kolme vuotta ja kaksivuotisen esikoulun, jotta lapset saavat parhaan mahdollisen tuen.

- Suomessa lapset osallistuvat muita Pohjoismaita vähemmän varhaiskasvatukseen. Siksi on niin ristiriitaista, että hallitus on heikentänyt oikeutta subjektiiviseen päivähoitoon. Suomen tulevaisuuden kannalta tuleville sukupolville on annettava parhaat mahdolliset edellytykset. Hyvä oppilashuolto ja opinto-ohjaus ovat tärkeässä asemassa nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä, kansanedustaja Mikaela Nylander sanoo.

- Jotta nuorilla olisi paras mahdollinen lähtökohta elämään, meidän on alennettava nuorisotyöttömyyttä ja autettava nuoria  työelämään siirtymisessä. Tämä voidaan tehdä lisäämällä työpaja- ja työkokeilupaikkojen määrää, kehittämällä yhteistyötä toisen asteen ja elinkeinoelämän välillä sekä helpottamalla nuorten työntekoa opiskelujen aikana, Henriksson ja Nylander sanovat.

Bloggen
Eduskunta SFP RKP